Suomalainen kansallispuku

Suomalainen kansallispuku
21.10.2018 – 6.1.2019 Museums, Visual arts and exhibitions

Näyttely kutoo värikästä tarinaa suomalaisesta kansallispuvusta, sen historiasta ja nykypäivästä.

Suomen käsityön museon suursatsaus Suomen juhlavuodelle oli Suomalainen kansallispuku -näyttely. Osa tästä näyttelystä tulee nyt esille Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseoon. Kiertonäyttelyyn on valittu toistakymmentä kansallispukua kertomaan maamme eri alueiden kiehtovista ominaispiirteistä. Pukujen lisäksi näyttelyssä esitellään myös kansallispukujen valmistamiseen liittyviä erikoistekniikoita. Lapsille on koottu osio, jossa on esillä kansallispukuihin puettuja nukkeja.  

 Suomalainen kansallispuku syntyi Suomen itsenäistymispyrkimysten aikaan symboloimaan suomalaisuutta ja vahvistamaan suomalaista identiteettiä samaan tapaan kuin kansallishymni ja Suomen lippukin. Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoamia uusintoja kansan perinteisistä ja yksilöllisistä juhla-asuista 1700- ja 1800-luvuilta. Puvut perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan pukeutumistapoihin ja niiden kokoamisen periaatteet ovat vaihdelleet vuosien aikana. Tänä päivänä Suomen käsityön museon yhteydessä toimiva Suomen kansallispukukeskus vastaa paitsi tämän pukuhistorian tallentamisesta ja esittelemisestä, myös kansallispukujen tarkistuksista ja uusien pukujen kokoamisesta yhdessä asiantuntijoista koostuvan Kansallispukuraadin kanssa.  

 

Price

6/4/0 €

Use Google Translate

Share event on social media